PÄIVITETTY 03.09.2010

Lisätty muutamia kuvia lajittelemattomien kuvien kansioon.

Syksy tekee tuloaan...

Uusimpia kuvia

 

TILAN SIJAINTI

Ahon tila sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Lehtimäellä, jota Lakeuksien Lapiksi myös kutsutaan. Lehtimäki on Suomenselän vedenjakajapitäjä, jossa perinteiset Pohjanmaan lakeudet muuttuvat kumpuilevaksi ylänkömaaksi.  V. 2009 alusta Lehtimäki on kuntaliitoksen myötä osa Alajärveä.

Myös Ahon tila on sijoittunut mäkinyppylän päälle ja on osa Lehtimäen Kirkonkylän sekä historiallisesti merkittävää kulttuurimaisemaa että valtakunnallisesti merkittävää kantatie 68:lle näkyvää vaara-asutusta. Tila sijaitsee v. 1800 valmistuneen Lehtimäen kirkon ja Fagerkullan pappilan (puinen päärakennus valmistunut v. 1900) välissä.

Tilallamme on myös oma mökki noin kolmen kilometrin päässä tilastamme, joka on lähinnä isäntäväen ja heidän läheistensä käytössä, mutta jota lämmitetään myös vieraille ja kurssilaisille kesäaikana. Kesäaikana kurssilaisten on myös mahdollista viettää mökillä iltaa ja nautiskella iltapalasta nuotion äärellä. Mökki on v. 1996 valmistunut pyöröhirsinen saunamökki pienehköllä pukuhuoneella ja makuuparvella sekä kuistilla, omassa rauhassaan pienen lammen rannalla. Harmaan, hirsisen puuladon yhteyteen on tehty huussi, jonka sijainnista kertoo luonnollisesti puusta tehtyyn oveen jyrsitty sydän. Mökkiin ei tule sähköjä ja vesi tulee pumpulla kaivosta, joten siellä voi nauttia ja rentoutua täysin luonnon rauhassa, nuotion ja takan loimuttaessa, kynttilöiden ja öljylamppujen valaistessa hämärtyvää iltaa.

Lampi on uimakelpoinen, eikä sen ympärillä ei ole muita mökkejä. Lammesta voi myös koettaa saada saalista, joka useinmiten jää kissakaloihin, mutta satunnaisesti isompi ahven voi ainakin kiusata onkijaa.

 

TILAN HISTORIAA

Ahon tilalla on pitkät perinteet maataloudessa – olemme jo seitsemäs isäntäpari, jotka Aholla muistetaan olleen. Aikoinaan tila on ollut nimeltään Saukko, mutta jokunen sukupolvi takaperin nimi muuttui ilmeisesti uuden isännän myötä Ahoksi. Aho oli pitkään suuri tila, kunnes sen maista lohkottiin muutaman nykyisen naapurin maat. Tilalla on aina ollut maanviljelystä ja lypsykarjaa.

Aho on aikoinaan ollut perunatila, sittemmin alettiin viljellä viljaa ja hoitamaan metsää maidontuotannon ohella. Ensimmäinen navetta, josta on tilan vanhalla isännällä muistikuvat hyvin tallella, oli 1896 vuonna rakennettu noin 10 lehmän ja nuorkarjan kokoinen kivinavetta. Siitä suurin osa purettiin ja laajennettiin vanhan isännän toimesta vuoden 1977 tienoilla tiilinavetaksi, jossa oli tilat 20 lypsävälle sekä nuorkarjalle. Jo ennen tämän navetan rakentamista tila on ollut mukana karjantarkkailussa.

Vuonna 2003 tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin Jouko osti tilan vanhemmiltaan. Löydettyään eläinrakkaan ja maataloudesta kiinnostuneen maatalon tytön nuori isäntä päätti nuorikkonsa kanssa alkaa suunnittelemaan maidontuotannon jatkamista pääelinkeinona ja sen mukana tuli vastaan uusien tuotantotilojen rakentaminen.

Vuoden 2006 syksyllä valmistui lämmin lypsykarjapihatto 55 lypsävälle sekä nuorkarjalle, jota tiloihin mahtuu noin 60 päätä. Vanhan navetan jäätyä tyhjilleen siitä päätettiin tehdä isäntäparin harrastetilat. Osasta navettaa tehtiin viiden hevosen talli ja toisesta osasta puuverstas. Tilalla harjoitetaan pienimuotoista ponikasvatusta. 

 

artohalttusenkuvatilastamme2.jpg

Tilamme keväällä 2007 Arto Halttusen kuvaamana.